Teemapäivät
Kennelakatemia
järjestää teemapäiviä, jotka soveltuvat kaikille
rokotetuille koti- ja harrastuskoirille rotuun, ikään tai
sukupuoleen katsomatta.
Teemapäivät
toteutetaan viikonloppuisin, joko lauantaina tai sunnuntaina klo
12–17 välillä ja ne kestävät 2-6h, riippuen teemasta ja ryhmän
koosta. Sopiva ryhmäkoko on 4-7 koiraa. Teemapäivä järjestetään, kun
ilmoittautuneita on vähintään neljä.
Päivän hinta
on 20€/koira. Perheenjäseniltä (kuunteluoppilaana ilman koiraa)
perimme 5€ osallistumisesta.
Päiviä
järjestetään seuraavista aiheista:
Arkitottelevaisuus
perustottelevaisuutta kaiken ikäisille koirille. Harjoitellaan mm.
kontaktia, motivoimista, laumahierarkiaa, luoksetuloa,
hihnakäyttäytymistä, ohituksia sekä metsässä ohjaajan etsimistä ja
nenänkäyttöä.
Tottelevaisuutta vasta-alkajille
Päivät on
tarkoitettu tottelevaisuuskokeeseen, palveluskoirakokeisiin ja/tai
Bh-kokeeseen tähtääville koirakoille ja sopii kaikille karvoihin
katsomatta. Perehdytään ja opetellaan uusia sekä työstetään ja
varmennetaan jo opittuja liikkeitä sekä opetellaan lukemaan koiraa
sekä ohjaamaan sitä tuoden esiin sen parhaat puolet. Päivillä
käydään läpi kaikki alokasluokissa eteen tulevat liikkeet,
opetellaan uusia ja hiotaan vanhoja.
Pienten
pentujen puuhapäivä
Tarkoitettu
kaikille 3-6kk vanhoille koirille (3kk vanhoilla oltava ensimmäinen
rokote saatuna). Opetellaan mm. kontaktia, leikkimistä,
tottelevaisuuden alkeita leikin avulla, ohituksia sekä metsässä
ohjaajan etsimistä ja nenänkäyttöä. Touhun lisäksi opetellaan myös
rentoutumaan.
Kontakti
Päivillä
harjoitellaan kontaktia koiran ja ohjaajan välillä yksin ja ryhmässä
sekä häiriön alla edeten koirakon tahtiin sekä annetaan vinkkejä
jatkoon. Kontakti auttaa mm. jokapäiväisessä elämässä, vahvistaa
johtajuutta sekä koirakon välistä yhteistyötä, on kaiken tekemisen a
ja o ja sillä saadaan koira keskittymään siihen mitä ollaan
tekemässä.
Aktivointi
Tutustutaan
eri mahdollisuuksiin aktivoida koiraa, eli aivotoimintaa. Opetellaan
erilaisia temppuja, nenän käyttöä, ohjaajan kanssa yhdessä
toimimista ynnä muuta mukavaa unohtamatta leikkiä. Sopii kaikille,
erityisesti virtapiikeille :o)
Haku
Hakukoulutuksen alkuharjoitteet, näkölähdöt. Sopii
pennuille ja aikuisille aloittelijoille sekä lajiin tutustuville.
Esineruutu
Esine-etsinnän
alkuharjoitteet. Sopii pennuille ja aikuisille aloittelijoille.
Suojelu
Tutustumista
lajiin, maalimiehen kanssa leikkimistä. Sopii aikuisille
aloittelijoille, pennuille joiden hampaat ovat jo vaihtuneet sekä
lajiin tutustuville. Maalimiehenä toimii Jouni
Jyrkkä.
Myös omalle
porukalle räätälöidyt päivät ovat mahdollisia.