Kennelakatemian
palveluihin kuuluu koirien koulutuspalvelu, eli koulutamme
sopimuksen mukaan asiakkaiden omille koirille esimerkiksi jonkin
tottelevaisuusliikkeen, noudot, perustottelevaisuuden
(käyttäytymiskokeeseen vaadittava koulutustaso) tai
kotitottelevaisuuden, eli perusasiat kuten, istuminen ja maahanmeno,
odottaminen, vierellä kulkeminen, hihnakäyttäytyminen ym.
jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja.
Myös ongelmakäyttäytymisen poiskitkeminen kuuluu palveluihimme. Jos
koirallasi on jokin paha/kiusallinen tapa, josta haluaisit päästä
eroon, kuten hihnassa vetäminen tai rähiseminen toisille koirille
tms., voimme auttaa. Me opetamme koirallesi oikean
käyttäytymismallin, jonka jälkeen opastamme sinua toimimaan koirasi
kanssa.
Koulutuksen ajan koira asuu tiloissamme, koska uusien asioiden
oppiminen vaatii toistoja toistojen perään ja koulutussessioita
tulee pitkin päivää. Koulutukseen menevä aika on koirakohtaista,
vaihdellen viikosta kuukauteen.
Koulutuspalvelun hinta on 50€/pvä sisältäen alv:n, asumisen,
koulutuksen sekä jatko-ohjeet.
Lisätietoja puhelimitse ja sähköpostitse.