Esittelyssä Jouni Jyrkkä
Koiraharrastukseni
aloitin 1980-luvun alussa ja olen kilpaillut kaikissa muissa
pk-lajeissa, paitsi viestillä, valjakkohiihdossa ja
opastuskokeessa.
Olen
peruskouluttanut yhteensä 40–50 koiraa jäljelle, henkilöhakuun,
esine-etsintään, suojeluun ja tottelevaisuuteen. Yleensä koirat
ovat menneet viranomaisille; 25–30 koiraa poliisille, 5-8 koiraa
rajavartiostolle ja kymmenkunta vartioille. Lisäksi olen
kouluttanut yksityisille noin 28 koiraa, jotka ovat olleet
heidän omia lähinnä kansallisen puolen
metsäjälki/tottelevaisuuskoulutustunnuksia.
Viranomaisten kanssa
yhteistyö alkoi 1980 –luvun puolenvälin paikkeilla ja on
jatkunut aktiivisena tähän päivään asti. Poliisien keskuudessa
pidempiaikainen yhteistyö on johtanut mm. suomenmestaruuksiin
yleiskilpailussa sekä poliisien mestaruuskokeen eri lajeissa.
Olen toiminut vuodesta 2002
vuoteen 2007
käytännönkouluttajana kennellinjalla Keski-Pohjanmaalla. Olen
myös Saksanpaimenkoiraliitto ry:n (SPL) pätevöimä koulutus- ja
kilpailumaalimies sekä SPL ry:n koulutusohjaajakoulutuksen yksi
alullepanija ja kouluttaja.
Olen pitänyt lukuisia
viikonloppukoulutuksia ja seminaareja eri koirakerhoissa ja
järjestöissä, rotuyhdistyksissä sekä kasvattajien omilla
leireillä. Olen myös vetänyt vuosien varrella koulutuspäiviä
rajavartiostoissa ja asemilla, pääpainon ollessa
tottelevaisuudessa, jäljestyksessä ja haussa.
Itseäni olen kehittänyt
mm. käymällä eri seminaareissa ja leireillä sekä ulkomailla
koirapiireissä (kuten
Belgia, Ruotsi ja Saksa) seuraamassa kuinka he
toimivat koiriensa kanssa.
Kotkassa 10.10.2007